Sissimarkkinointi… vai mitä se nyt oli?

Sissimarkkinointi on viisaan valinta

Amerikkalainen markkinoinnin ja mainonnan mentori, sissimarkkinoinnin guru Jay Conrad Levinson on mielenkiintoinen esiintyjä joka osaa vetää yleisön mukaan tarinoihinsa sissimarkkinoinnin saloista. Kuitenkin, vaikka esimerkit naurattavat oivallisuudellaan jäävät niiden opit joskus laihoiksi.*

Yksi käytetty esimerkki sissimarkkinoinnista on huonekaluliike ja kilpailutilanteen muuttuminen. Tarina etenee seuraavasti.

Yrittäjä A on pitkänlinjan huonekaluyrittäjä joka toimii alueella yksin.

Yhtenä kauniina päivänä kilpailija aloittaa rakentamisen viereiselle tontille. Liiketilan valmistuttua, pystyttää hän seinälle ison banderolli jossa lukee ”Alennusmyynti, kaikki tuotteet -65 % ”.

Yrittäjä A huokailee tuskissaan. Hän ei ole valmistautunut kilpailuun.

Koska hunaja vetää kärpäsiä ja samantyyppiset liikkeet toisiaan puoleensa, saa yrittäjä A kauhukseen huomata, että myös toiselle puolelle aloitetaan uuden huonekaluliikkeen rakentaminen. Hetken päästä sinne ilmestyy uusi mainosbanderolli ”Alennusmyynti, kaikki tuotteet – 75 % ”.

Tuskanhiki puskee päälle kun yrittäjä A huomaa olevansa ristitulessa. Kilpailijat B ja C ovat piirittäneet hänet ja liikkeen vasemmalla ja oikealla liehuvat heidän mainosbanderollit huutaen 65 % ja 75 % alennusmyyntiä.

Mitä voi yrittäjä A tehdä? Luonnollisesti hän rustaa oman mainosbanderollin ja kiinnittää sen ovensa yläpuolelle. Banderollissa lukee isoilla kirjaimilla SISÄÄNKÄYNTI.

Tähän loppuu sissin esitys kun kaikki nauravat iloisesti hienolle oivallukselle.

Mielikuviin jää yrittäjä joka myhäilee tyytyväisenä. Sissimarkkinointi loi nostetta ja ovipumppu kuluu kovassa käytössä. Asiakkaita virtaa sisään ovista ja ikkunoista. Todellisuudessa yrittäjän myyntityö on vasta alussa. Hänellä on tila täynnä uusia asiakkaita joiden päähän on syöpynyt mielikuva alennusmyynnistä. Asiakkaat kun ovat ikäviä otuksia, he voivat huomata ettei mainonnan lupaus toteudu.

* Suomessa sissimarkkinointi on usein typistynyt nopeiksi markkinointitempauksiksi. Maailmalla se on monen yrittäjän tapa toimia sekä yksi osa-alue kokonaisvaltaista markkinointiviestintää. Sissimarkkinointi on osa viisaan yrittäjän myynnin työkalupalettia.